Tunnen nuoren tytön, joka joutui sietämään jatkuvaa vastentahtoista koskettelua.
Tunnen nuoren aikuisen, joka ei pystynyt sanomaan EI.
Tunnen, koska minä olin tuo tyttö.
Näin aloitin MeToo kampanjan yhteydessä Seurakuntalaisessa julkaistun blogini reilu vuosi takaperin.
Seksuaalirikokset ovat yhteiskuntamme mätäpaise. Suomi on paperilla tasa-arvoinen ja ihmisoikeuksia kunnioittava maa, mutta silti meillä raiskataan ja hyväksikäytetään naisia ja lapsia päivittäin. Eikä se riitä. Nämä naiset ja lapset kokevat uuden raiskauksen ja hyväksikäytön oikeussalissa, missä heidän hyväksikäyttäjilleen luetaan naurettavan pienet tuomiot, vaikka naisten ja lasten arvet ovat elämänmittaiset.
Tähän on tultava muutos.
Seksuaalirikoksista annettavia tuomioita täytyy koventaa ja lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön liittyvien rikosten vanhenemisajoista on luovuttava kokonaan. Lisäksi maahanmuuttajataustaiset seksuaalirikolliset tulee karkottaa.
Myös seksuaalirikosten uhrit täytyy huomioida rikosprosessissa nykyistä paremmin. Heille on suunnattava asianmukaisia ja välittömiä tukitoimia ja tukipalveluja, ja heidän jaksamisestaan ja hyvinvoinnistaan on huolehdittava koko rikosprosessin keston ajan, sekä myös sen jälkeen. Lisäksi uhriksi joutuneiden lasten kohdalla tukipalveluja on suunnattava myös heidän vanhemmilleen, jotta he kykenisivät käsittelemään oman traumansa ja seisomaan hyväksikäytetyn lapsensa tukena.
Erään seksuaalirikoksen uhrin sanoin:
“Mies tuli päälleni.
Murskasi minut painollaan, levitti minut auki, varasti elämäni.
Minusta tuntuu, että räpiköin keskellä merta.
Herään joka päivä tuntematta mitään, tietämättä minne mennä tai mitä tehdä.
Elämäni on pelkkää synkkyyttä.
En voi kertoa, mitä tulevaisuus pitää sisällään, koska en tiedä, miltä se edes näyttää.
Pahinta on, että raiskaajani voi kävellä minua vastaan kadulla minä tahansa päivänä, minä tahansa hetkenä. Katsoa kohti, nauraa.
Sillä hänen elämänsä ei tuhoutunut, mikään hänen universumissaan ei muuttunut, kuin hetkellisesti.
Hän on taas vapaa, minä olen muistojeni vanki ikuisesti”.