Julkaistu 28/02/201928/02/2019Seksinosto on kriminalisoitava Elämme Suomessa tasa-arvoisessa yhteiskunnassa, jossa naisilla ja miehillä on lain edessä yhtäläiset oikeudet. Kuitenkin maassamme on yhä edelleen mahdollista kohdella naista kauppatavarana, ostaa nainen. Euroopan parlamentti on päätöslauselmassaan 12.5.2016 todennut, että prostituutio on ratkaiseva seksuaalisen hyväksikäytön tarkoituksessa harjoitetun ihmiskaupan vetotekijä. Siksi on tärkeää puuttua lainsäädännöllä nimenomaan seksinostoon, ja sitä kautta seksipalvelujen kysyntään. Kysynnän vähentäminen on ainut keino vähentää ihmiskauppaa.Prostituutio ja ihmiskauppa ovat osa järjestäytynyttä, kansainvälistä rikollisuutta. Sallimalla seksuaalipalvelujen ostamisen ja sen myötä naisten ja tyttöjen hyväksikäytön omassa maassamme, tuemme nopeimmin kasvavaa kansainvälisen rikollisuuden muotoa, ihmiskauppaa. Prostituution ja muun kaupallisen seksin eri muodot ovat sisäisesti kytkeytyneet toisiinsa. Ihmiskauppaa tapahtuu nimenomaan siellä, missä tapahtuu prostituutiota. Prostituution kysyntä on keskeisin syy siihen, miksi seksiperäistä ihmiskauppaa ylipäätään tapahtuu. Prostituutio on naisten ja lasten seksuaalisen hyväksikäytön kaupallistamista. Se vaurioittaa sekä hyväksikäytettäviä yksilöitä että koko yhteiskuntaa. Seksuaalipalvelujen ostaminen on riistoa ja hyväksikäyttöä.Suomessa seksuaalipalvelujen ostaminen parituksen ja ihmiskaupan uhrilta on kielletty, samoin seksuaalipalvelujen myyminen julkisella paikalla. Nämä kiellot eivät ole kuitenkaan toimineet toivotulla tavalla. Käytännössä tuomioita seksuaalipalvelujen ostosta parituksen tai ihmiskaupan uhrilta on annettu erittäin vähän. Tuomio prostituutiosta annetaan useimmiten seksuaalipalveluja myyvälle naiselle, joka siis voi itse olla parituksen tai ihmiskaupan uhri. Ei ole kohtuullista, että rangaistaan heikompaa, hyväksikäytettyä osapuolta, mutta ihmiskauppaa kysynnällä ylläpitävä osapuolta ei vaadita vastuuseen. Ainut toimiva keino puuttua prostituutioon ja muihin seksuaalisen hyväksikäytön muotoihin on vaikuttaminen kysyntään. Seksuaalipalvelujen ostaminen onkin mielestäni kriminalisoitava kysynnän vähentämiseksi. Seksin ostamisen yleisellä kriminalisoinnilla suojataan ihmisen fyysistä ja psyykkistä koskemattomuutta. Tutkimusten mukaan kriminalisointi vähentää seksin ostajia. Suomessa Oikeusministeriön työryhmä (2013) piti seksuaalipalvelujen oston täyskieltoa selkeimpänä vaihtoehtona. Täyskieltoa puolletaan myös Euroopan parlamentin niin kutsutussa Honeyballin raportissa (2014). Jaa tämä:Jaa Facebookissa(Avautuu uudessa ikkunassa)Jaa Twitterissä(Avautuu uudessa ikkunassa)Jaa LinkedIn:ssä(Avautuu uudessa ikkunassa)Jaa WhatsApp palvelussa(Avautuu uudessa ikkunassa)